Kardemumman tuoksua

Tämän päivän pullan leivonnalla saattaisin juuri ja juuri jäädä kärkikolmikosta Suomen paras leipuri -kisassa. Nesteiden ja munien ollessa jo vatkautumassa, huomasin venhäjauhoja olevan himpun verran liian vähän. No, paikkaus onnistui grahamjauhoilla -vehnäähän se on sekin. Toissapäivänä pullia leipoessani totesin reseptin mukaisen kardemumman määrän olevan turhan nafti, joten tällä kertaa laitoin sitä sitten reilummalla kädellä. Taikinan pyöriessä koneessa ja koemaisteluita tehdessäni tulinkin siihen tulokseen, että taisi sitä sittenkin mennä liikaa. Piti siis laimentaa: lisäsin maitoa ja jauhoja. Se onnistui ihan hillitysti, ei lurahtanut liikaa. En tällä kertaa turvautunut grhamjauhoihin -enhän sentään ollut sämpylöitä leipomassa. Päätin "lainata" vehnäjauhoja yhdistykseltä, jonka tulevan viikonlopun juhlaleivontaa varten tarpeet olivat jo valmiina pöydällä. Ja koska säilytän omia kananmunia aina jääkaapissa, niin lainasin  yhdistyksen kennosta huoneenlämpöiset munat ja laitoin kylmät munat siihen tilalle, ettei vain tule hävikkiä. Tarkka Martta. 

Taikinan vaivaamisessa ei tapahtunut tämän enempää kommelluksia, mutta leivonta toi sitten uusia haasteita. Taikina jäi niin pehmoiseksi, että sitä oli mahdoton vaivata pöydällä pikkupulliksi. Niinpä nostelin taikinakököt suoraan pellille käteeni osuneiden kahden paistolastan avulla. Melkoisia sarvipäitä pullista tulikin, joten pellillä kohotuksen jälkeen päätin laittaa pullat voitelematta uuniin -mitä niitä turhaan kaunistamaan. Hetken päästä uuniin katsoessani huomasin pahimpien sarvien loiventuneen ja pullista tulevan ihan pullan näköisiä. Pitäähän ne sittenkin voidella munalla! Eikun vaan pelti ulos uunista ja sutimaan! 

Paistoajan jäkeen uunista tuli ulos pellillinen vähän karunnäköisiä, mutta ah niin pehmoisia, kuohkeita ja maukkaita vehnäsiä! Eikun vaan toinen pellillinen uuniin ja tulos oli samanlainen. 

En ole leiponut pullia varmaan 20 vuoteen, mutta jostain sekin inspiraatio putkahti toissa päivänä mieleeni. Pullat onnistuivat niin hyvin, että tänään rupesi leivonta polttelemaan uudelleen, koska tavallista lyhyemmän työpäivän takia minulla oli vapaa-aikaa tavallista enemmän. Ja olinhan menossa Marttailtaan, jonne arvelin viedä yllätykseksi uunituoreita pullia. 

Taikinakone ilmestyi meille vuosia sitten tuolloin 9-vuotiaan poikani toiveesta. Joskus sitä on tullut käytettyä, mutta yleensä olen tehnyt pizza-, piiras-, pipari- ja kääretorttutaikinat käsin tai sähkövatkaimella. Nyt yhdistyksen tulevia juhlia varten kaivelin koneen esille ja tein kaneliässiä, joiden kaksinkertainen taikina onnistui loistavasti kunnon koneella. Nyt kone onkin herättänyt ihan uuden kiinnostuksen leipomiseen. Ainut harmi vaan, että leipoessa pitää varustautua muuhunkin kuin essuun: 

Pullan tuoksuisen terkuin 

Päivi