Kardemumman tuoksua

Tämän päivän pullan leivonnalla saattaisin juuri ja juuri jäädä kärkikolmikosta Suomen paras leipuri -kisassa. Nesteiden ja munien ollessa jo vatkautumassa, huomasin venhäjauhoja olevan himpun verran liian vähän. No, paikkaus onnistui grahamjauhoilla -vehnäähän se on sekin. Toissapäivänä pullia leipoessani totesin reseptin mukaisen kardemumman määrän olevan turhan nafti, joten tällä kertaa laitoin sitä sitten reilummalla kädellä. Taikinan pyöriessä koneessa ja koemaisteluita tehdessäni tulinkin siihen tulokseen, että taisi sitä sittenkin mennä liikaa. Piti siis laimentaa: lisäsin maitoa ja jauhoja. Se onnistui ihan hillitysti, ei lurahtanut liikaa. En tällä kertaa turvautunut grhamjauhoihin -enhän sentään ollut sämpylöitä leipomassa. Päätin "lainata" vehnäjauhoja yhdistykseltä, jonka tulevan viikonlopun juhlaleivontaa varten tarpeet olivat jo valmiina pöydällä. Ja koska säilytän omia kananmunia aina jääkaapissa, niin lainasin  yhdistyksen kennosta huoneenlämpöiset munat ja laitoin kylmät munat siihen tilalle, ettei vain tule hävikkiä. Tarkka Martta. 

Taikinan vaivaamisessa ei tapahtunut tämän enempää kommelluksia, mutta leivonta toi sitten uusia haasteita. Taikina jäi niin pehmoiseksi, että sitä oli mahdoton vaivata pöydällä pikkupulliksi. Niinpä nostelin taikinakököt suoraan pellille käteeni osuneiden kahden paistolastan avulla. Melkoisia sarvipäitä pullista tulikin, joten pellillä kohotuksen jälkeen päätin laittaa pullat voitelematta uuniin -mitä niitä turhaan kaunistamaan. Hetken päästä uuniin katsoessani huomasin pahimpien sarvien loiventuneen ja pullista tulevan ihan pullan näköisiä. Pitäähän ne sittenkin voidella munalla! Eikun vaan pelti ulos uunista ja sutimaan! 

Paistoajan jäkeen uunista tuli ulos pellillinen vähän karunnäköisiä, mutta ah niin pehmoisia, kuohkeita ja maukkaita vehnäsiä! Eikun vaan toinen pellillinen uuniin ja tulos oli samanlainen. 

En ole leiponut pullia varmaan 20 vuoteen, mutta jostain sekin inspiraatio putkahti toissa päivänä mieleeni. Pullat onnistuivat niin hyvin, että tänään rupesi leivonta polttelemaan uudelleen, koska tavallista lyhyemmän työpäivän takia minulla oli vapaa-aikaa tavallista enemmän. Ja olinhan menossa Marttailtaan, jonne arvelin viedä yllätykseksi uunituoreita pullia. 

Taikinakone ilmestyi meille vuosia sitten tuolloin 9-vuotiaan poikani toiveesta. Joskus sitä on tullut käytettyä, mutta yleensä olen tehnyt pizza-, piiras-, pipari- ja kääretorttutaikinat käsin tai sähkövatkaimella. Nyt yhdistyksen tulevia juhlia varten kaivelin koneen esille ja tein kaneliässiä, joiden kaksinkertainen taikina onnistui loistavasti kunnon koneella. Nyt kone onkin herättänyt ihan uuden kiinnostuksen leipomiseen. Ainut harmi vaan, että leipoessa pitää varustautua muuhunkin kuin essuun: 

Pullan tuoksuisen terkuin 

Päivi

Syysterveiset

Värikästä syksyä!

Nyt on tästäkin vaahterasta jo puolet lehdistä pudonneet ja haravoin ne tänään pois nurmikolta. Oli muuten hyvä väriloisto maahan pudonneissa lehdissä. Aurinko ei edes paistanut kunnolla, mutta jotenkin auringon viimeiset säteet kajastivat pilviverhon takaa lehtiin niin, että ne suorastaan hehkuivat hämärtyvässä alkuillassa.

Olen ottanut näitä kuvia paljon aiemmin, ennen kuin olen selvinnyt kirjoittamaan, joten todellisuudessa etupihan seinustan kasvit ovat jo huomattavasti enemmän nuupallaan kuin kuvassa. Syyskaalit (vai koristekaaliko tämä oli...) ovat pärjänneet hyvin vesisateessa ja pakkasessa, syklaamien kukat eivät niinkään, vaikka itse lehdistö on edelleen hyvännäköinen. Yhtenä vuonna pidin syyskaaleja ulkoportailla ikivanhassa pesusoikossa ihan oikeaan talveen asti. Sen jälkeen nostin istutuksen puolikylmään tuulikaappiin, jossa se jatkoi eloaan vielä kuukausia eteenpäin, varmaan kevääseen asti. Kaali tosin kasvatti varren, joka oli aika hauskan näköinen, mutta parhaimmillaan kaali on kuvan mukaisena matalana söpöläisenä.

Luulin reilun viikon takaisen pakkasen puraisseen kasvilaatikoiden viljelyksiä niin, että salaatit olisivat paleltuneet nuupalleen. Eilisaamuna tihrasin yläkerran ikkunasta tiluksilleni päin tarkemmin ja ihmettelin myös porkkanan varsien paleltuneet ihan mustiksi multaa myöten. Vielä mitä! Lähempi tarkastelu paljasti suuremman tuhon: jänis tai rusakko (tai liekö ollut kokonainen perhekunta) oli käynyt verottamassa satoni viimeistä ripusta myöten parempiin suihin! Sinne hävisivät persiljat, salaatit ja täysikasvuiset porkkanat. Perhanan perhana! Lienee vastedes viisaampi korjata sato talteen syyskuulla ennen pakkasia kuin odottaa joulukuulle :-( 

Nyt on pihakalusteetkin raivattu pois, joten syksyn pihatyönä on tästä eteenpäin haravan heilutus. Kuvassa vaahteran lehtien lomassa pilkistää epämääräinen pömpeli -siitä enemmän ensi kerralla. 

Terkuin Päivi