Kirpeää parinkymmenen asteen pakkassäätä maustaa neljästä pönttöuunista kuuluva tulen ritinä. Nyt onkin mukava tunnelmoida puolinukuksissa sohvannurkassa ja luoda silmäys vielä joulukuosissaan olevaan kotiin ennen vaipumista päiväunille.
Näillä sydämillä on hauska tarina. Ostin niitä kolme pari vuotta sitten naistenmessuilta. Silloin se oli sopiva määrä, mutta viime vuonna ripustin sydämet ruutuikkunaan, eikä kolme sydäntä mennyt tasan neljän ruudun kanssa. Kävin niitä kyselemässä tänä vuonna naistenmessuilta samalta myyjältä, eikä niitä ollut hänellä myynnissä, mutta kertoi kuitenkin saavansa tyttäreltään, joka niitä tekee. Niinpä sovimme, että soitan hänelle ja ilmoitan montako tarvitsen. Yritin soittaa hänelle monena iltana useamman viikon ajan, enkä saanut häntä koskaan kiinni. Lopulta laitoin tekstarin, kerroin soittaneeni ja olevani sydämiä vailla. Hän pahoitteli kovasti ja kertoi tallentaneensa puhelinnumeroni lehtimyyjän nimellä -ja kukapa silloin vastaisi puhelimeen, kun lehtimyyjä rimputtaa jatkuvasti.
No, sain tilaukseni tehtyä ja seuraava ongelma oli, että miten saisin sydämet. Hän ehdotti tapaamista keskustassa tiettynä päivänä tiettyyn aikaan, kun hän tulee maalta keskustaan. Itselleni ei sopinut juuri se aika ja ehdotin, että tapaisimme keskustassa myöhemmin samana päivänä juna-asemalla, kun olin lähdössä reissuun. Hän taas olisi jo ehtinyt siihen mennessä kotiin maalle, joten ei käynyt sekään. Mutta mikä oiva aikataulujen yhteensopiminen, kun hän ehdotti tulevansa maaseutukylän junapysäkille, kun junani joka tapauksessa pysähtyy siinä minuutin parin verran. Niinpä molemmat olimme valmiuksissa, kun juna pysähtyi: minä olin junan eteisessä odottamassa junan oven aukeamista ja hän laiturilla. Siitäpä sitten junan pysähdyttyä myyjä sai lykättyä pussin käteeni ja minun matkani jatkui viiden lisäsydämen omistajana. Sydämet ja toiset tilaamani pallot oli pakattu huolellisesti useampaan paperipussiin ja kun parin päivän päästä avasin paketit, huomasin pallukoita olevan pari ylimääräistä -oli laittanut mukaan kaupan tekijäisiä.
Nätit on yksityiskohdat, mutta mikä onkaan alkaneen vuoden kotitotuus? Se on räjähdys - positiivinen sellainen:
Uusi vuosi, uudet tapetit. En ole vielä tilannut niitä, mutta nyt oli jo aika ottaa ihan konkreettinen askel eteenpäin. Ainakin puolitoista vuotta olen vatvonut tapetin vaihdon kanssa. Se on ollut varmaa, että vaihtoon menee, mutta se valinta.... Tänä aikana olen tehnyt vähintään seitsemän päätöstä, että tämä se on ja näytetapetteja on olkkarin nurkassa eräskin rulla. Aina kun päätöksen tehtyäni olen palauttanut tapettikirjan kauppaan, huomaan jonkun uuden kirjan ja vielä paremman vaihtoehdon ja eikun taas kerran uusi näyte kotiin. Sitä sitten mallaillaan sohvalla, lattialla, sohvan takana, uunin vieressä, sähkövalossa ja hämärässä talvipäivän valossa... Nyt on taas tosi varma päätös voimassa enkä viimeksi kirjaa palauttaessa ja uutta selatessa enää sortunutkaan vatuloinnin avartavaan (ahdistavaan) maailmaan. Saa nähdä mikä on lopputulos vai montako muuttujaa on vielä matkan varrella.
Terkuin Päivi
