Puunkantajan paras kaveri

Tuli rätisee kolmessa alakerran uunissa -eikä suinkaan ensimmäistä kerta tänä syksynä. Menneen kesän aikana on useamman kerran pitänyt turvautua helteiden sijaan uunilämpöön. Mikäs siinä, sehän on mitä parhainta lämpöä. Työlästä juu, töiden jälkeen on tylsää tulla kylmään kotiin ja ruveta heti lämmittämään uuneja. Onneksi näin syksyllä uuninlämpö kestää muutaman päivän, kun talvella pitäisi lämmittää päivittäin. Se menee minulle jo turhan työlääksi, joten hampaita kiristellen maksan tähtitieteelliset sähkölaskut ja pidän sisälämpötilan noin 20 asteessa - ja nautin sitä enemmän, jos viikonlopulla lämmitän uunit. Syksyllä uunien lämmityksessä on vielä intoa jopa työpäivän päälle. Sama kai se on, mihin aikaan vuodesta säästää sähkölaskussa ja yrittää siirtää sähkölämmityksen käynnistämistä mahdollisimman myöhäiseen syksyyn.

Olen vallan ihastunut uusiin puunkatotelineisiin. Ensimmäisen ostin kolmisen vuotta sitten ja ihastuin siihen niin, että teetin paikallisella harrastajanikkarilla kaksi lisää. Ensimmäinen oli käsitelty värittömällä öljyllä, mutta pyysin uudet ilman pintakäsittelyä, koska halusin itse päättää värin. 

No vierähti kesä ja toinenkin, että sain aikaiseksi maalata toisen spraymaalilla mustaksi ja toinen odottaa vielä päätöstä uudesta väristä -meneeköhän ensi kesän yli... Olisipa ihanaa, jos käsittelemättömän puun vaalea sävy säilyisi, mutta varmaan kellastuu ajan myötä. Värittömällä öljyllä käsitelty teline on nimenomaan kellastuneen puun sävyinen. 

Mikäkö minua näissä ihastutti? Ihan ensimmäisenä ihastuin muotoon. Teline vaikuttaa design-esineeltä, vaikka on ihan korinikkarin tekemä. Toisena ihastui käden sijaan: se on juuri sopivan paksu käteen eikä pyöreä muoto paina kättä kantaessa painavaa lastia. Kolmanneksi ihastuin telineen tukevuuteen ja samalla keveyteen. Kantoteline on tehty kunnon puusta ja vanerista ja lisäksi rivi ruuveja lupaa rakenteelle kestävyyttä. Ja suurin ihastukseni pääsi valloilleen kantaessani puita. Painavaa taakkaa kantaessa telineen tukee mielellään reisiin tai muualle vartaloon. Ihanat pyöreä linjat eivät kolhi, eivät paina, eivät hierrä. Ei ole reidet täynnä mustelmia! 

Ehkäpä teetän vielä neljännen ja tähän asti uskollisesti palvelleet kantokassit ja petturimaiset kantokorit joutavat kierrätykseen. 

Lämpimin terkuin 

Päivi 

P.S. Ei ole tämän naisen polttopuut mitää sieviä sisustusklapeja, vaan ihan ronskisti halkaistuja halkoja.

Äidin kasvimaalla -eli omallani

Jihuu, valmis!!!

Vihdoin kasvimaani näyttää siistiltä. Kyllä kunnon reunukset ja laatikoiden välinen koristekate on ihan toista, kuin laatikoiden välissä tursottavat ruohotuppaat. Ja ennen kaikkea laatikot ovat kaltevalla pihalla suorassa! Tässä sama lautareunus kiertää myös perennapenkin ympäri, niin sai ryhtiä sekin.  Haluan samanlaisen reunus+katesysteemin myös mansikkapenkin ympärille -olisiko se ensi kesän projekti.... 

Yksin en tätä toki urakoinut. Olikin mitä parhain kumppani kaverina: tarkka ja innokkaasti uusia tarvittavia työkaluja osteleva ;-)

Porkkanat saavat kasvaa vielä. Netistä luin, että niihin tulee paras makeus pakkasten jälkeen ja sitä paitsi herkut säilyvät kosteassa mullassa paremmin kuin jääkaapissa. Yhtenä vuonna nostin porkkanat vasta joulukuussa parin viikon lauhan sään jaksolla, koska aiemmin syksyllä laatikko jäätyi pohjaa myöten, ennen kuin ehdin nostamaan juureksia. Ja yhtenä keväänä, aikaa ennen laatikoita, kasvimaata kääntäessäni löysin mullasta muutamia syksyllä jääneitä porkkanoita. Ne ne vasta makeita olivatkin! 

Kasvamassa on vielä myös salaatit ja persiljat. Persilja ei säikähdä pakkasista. Ja pakastettuna minä ne säilön muutenkin, ovat ihan tuoreen veroisia talvikokkausten maustamisessa. 

Alkukesästä, kun projekti alkoi ja laatikot olivat paikallaan, yksi säännöllisesti ohi lenkkeilevä mies ihmetteli moista, kasvit laatikossa, mitä järkeä? Heitti vielä haasteen mietittäväksi, että on tuo nyt niin kätevää, kun rupeat kasvattamaan 300 hehtaaria perunoita :-D

Terkuin Päivi